sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Aktiivitoiminta

Miksi tehdä muutakin ku istua koulun penkillä ja ehkä pyörähtää bileissä? Koska ensinnäkin se on kivaa, saa uusii frendei, oppii uutta ja näyttäähän se ihan kivalta CV:ssä :)
Ammattikorkeaopiskelija löytää monia mahdollisuuksia aktiivitoimissa pyörimiseen. 

Tutorointi
Tutorit ovat niitä joihin fuksit ensimmäisinä törmäävät oli kyse sitten pääsykokeista tai sitten ihan ensimmäisestä koulupäivästä. Tutorointiin kuuluu opiskelijoiden ohjaaminen oikeeseen paikkaan ja auttaa tarvittaessa jos on joitakin ongelmia kuten tietokoneelle kirjautuminen tai epäselvyyttä minne tietyt paperit tulee viedä. Myös luokkan yhtenäistäminen ja se ettei kukaan jää yksin kuuluu tuutoreiden hommaan. Ensimmäisellä viikolla on ainaki Lahes ryhmäytymispäivä jokaiselle fuksiluokalle jonka tarkoituksena on että päästää tutustumaan omaan luokkaan, tuutoreihin ja kyselemään vanhemmilta opiskelijoilta tietyn alan opiskelusta.
Tutorointia on kahta erilaista: eli vertaistutorointi eli oman alan uusien fuksien ohjaamista tai sitten kv- tutorointia eli kansainvälistä tutorointia minkä tehtävänä on opastaa vaihtareita joita tulee kampuksille joka syys- ja kevätkauden alussa. Tutoiriksi voi hakea kuka tahansa  ammattikorkeeopiskelija, joten omalla alalle ei ole väliä. Voit olla inssiopiskelija, tradenomiopiskelija tai sitten muotsikkalainen.
Tutorointiin vaaditaan tutorkoulutus joka järjestää tutoreiksi hakeneille ja valituille.

Yhteyshenkilö
Yhteyshenkilö eli tutummin YH on insinööriopiskelija joka on IOL:n jäsen ja samalla paikallisyhdistyksen jäsen, joka haluaa toimia linkkinä oman luokan ja liiton välillä. Lahessa toimiii LIRO ry jossa on onneksi todella hyvä yhteyshenkilötoiminta ja se näkyy paikallisyhdistyksen toiminnassa. Ihanteellisinta olisi jos jokaisella luokalla olisi ainakin yksi aktiivinen YH joka kertoo mahdollisista tapahtumista ja uutisista luokalleen. YH:t pääsevät osallistumaan koulutuksiin jos haluavat mutta varsinaista tietotaitoo ei vaadita. Kaiken vaadittavan oppii jos haluaa ja YH verkosto auttaa jos tulee ongelmia.
YH:ksi voi hakea koska vaan LIROn toimistolla ja kaikkiin kysymyksiin vastataan ja jos tulee jotain erityistä kysyttävää niin LIROn YH-Vastaava osaa vastata parhaiten.
YH:na pääsee ns. "piireihin" liiton toimintaan ja pääsee hieman vaikuttamaankin toimintaan ja mikä parasta: pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin laajemmin.

Hallitustoiminta
Lahessa toimii opiskelijakunta LAMKO jonka tehtävänä on vaikuttaa kaikkiin Lahen ammattikorkeakoulussa opiskelivien asioissa. LAMKO järjestää tapahtumia ainakin kerran kuukaudessa ja vaikuttaa ajankohtaisiin asioihin kuten tänä keväänä koskeviin eduskuntavaaleihin. LAMKOssa toimii hallitus jolla on langat käsissään mutta LAMKOn hallituksen yläpuolella toimii edustajisto jonka kautta tulee hyväksyttää suuremmat asiat kuten hallituksen järjestäytyminen. LAMKOn yläpuolella toimii sitten SAMOK joka kaikkien Suomessa olevien ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien yläpuolella ohjaamassa toimintaa.

Lahessa on myös erilaisia paikillisyhdistyksiä joita ovat LIRO ry, PINO ry, Natura, Linkki ja Kaplaaki.

LIRO ry on Insinööiliiton alla toimivan Insinööriopiskelijaliiton paikallisyhdistys. Jokaissa koulussa jossa on insinööriopiskelijoita löytyy ainakin yksi paikallisyhdistys. Riihimäellä toimii RINO ja Kuopios KINRA joten toiminta on todella laajaa. LIROssa toimii hallitus, joka pitää Lahessa opiskelevien insinöörien puolta. LIRO järjestää myös erilaisia tapahtumia jonne kaikki ovat tervetulleita.

PINO ry on Lahen puuinsinööriopiskelijoille tarkoitettu yhistys, joka sitten nimensä mukaan tukee puutekniikan opiskelijoita. PINOlla toimii myös hallitus, joka sitten järjestää enimmäkseen töihin koskevia tapahtumia, jonne kutsutaan alan yrityksiä kertomaan esimerkiksi kesätöiden tilanteista. Mutta järjestää PINO myös tapahtumia kuten Haalaripilkki joka on 18.3.2015.

Natura on Helsingin Yliopiston opiskelijakunta joka sitten toimii heidän kannalta toimivalla tavalla. Natura järjestää myös omia tapahtumia ja ovat esillä enemmän Niemen kampuksella.

Linkki on Liiketalouden opiskelijoiden yhistys joka toimii Tradenomiliiton alla toimivan Tradenomiopiskelijaliiton paikallisyhdistyksenä. Linkillä toimii myös hallitus ja Linkki järjestää ja osana erilaisia tapahtumia. Linkillä tulee olemaa yhdet omat bileet tässä keväällä joista tulee mainostusta sitten lähempänä.

Kaikki paikallisyhistykset ovat mukana toteuttamassa Lahen vappua joten jos haluaa henkilöitä jututtaa niin se on varsin otollinen tilaisuus tavata erilaisia tekijöitä.

Itse olen saanut paljon iloa ja hyötyä aktiivitoiminnasta ja toivon että opiskelit missä tahansa ja mitä tahansa että uskallat lähteä edes kokeilemaan!


Jokainen chance on mahdollisuus- tuntematon mutta Jyväskylästä