Kyllä, osaan lukea ja kirjoittaa kuten moni muukin minun ikäiseni kouluja käynyt ihminen. Se miten mä osaan lukea ja kirjoittaa on sitten eri asia.
Mä en mielelläni lue, mä en tykkää kirjottaa, mä en ymmärrä lukemaani, mä en osaa puhua oikeilla sanoilla ja mä vihaan ennen kaikkea epäselviä fontteja
Dysleksia on nimeltään monelle tuntematon, kyseinen hieno nimitys tunnetaan arkikielisemmin lukihäiriönä. Lukihäiriö on lukemiseen ja kirjoittamiseen vaikuttava ehkä neurologinen tai neurobiologinen häiriö, joka ei johdu ihmisen koulutuksen puutteesta tai muutenkaan taustoista. Itselläni on vaikeimman luokan lukihäiriö, eli lukihäiriö määritellään asteikolla 1-4 sen mukaan vaikuttaako se lukiseen, kirjottamiseen ja/tai kuuntelun ymmärtämiseen. Se miten itselleni tehtiin diagnointi oli oma tarinansa, jonka ajattelin teille kertoa.
Ala- asteella opitaan ekalla luokalla lukemaan. Tai näin sitä kuvittelisi. Pienessä kyläkoulussa oppiminen oli hieman erikoista, koska luokat olivat niin pieniä niin luokkia yhdisteltiin. Eli meille oli normaalia että luokat olivat 1-2, 3-4 ja 5-6, koska tiloja ei ollut kaikille erikseen eikä opettajiakaan sen enempää.
Mutta kaikki varmasti muistavat sen eka luokan, sen luokan jolla opetaan lukemaan ja kirjoittamaan. Osasin kirjoittaa kyllä oman nimeni ja joitain yksittäisiä helppoja sanoja kouluun mentäessä, mutta lukeminen ei ollut vahvaa. Muistan kun saimme aapiset käteemme niin osa luki sitä ääneen luokassa ja pieni lukutaidoton tytön tyllerö siinä ihmetteli että miten tuo jo osasi. Osa oli jo oppinut ennen kouluun tuloa lukemaan ja tietenkin olivat siitä jo ylpeitä. Aakkosten opettelu oli vielä ihan helppoa, senkus opettelit laulun ulkoa ja siinä se (en osaa nykypäivänäkään luetella aakkosia jollen hymise kyseistä kappaletta). Mutta lukemaan oppiminen, SE jos mikä oli hankalaa. En pysynyt opetuksessa mukana, en vain ymmärtänyt miten pitäisi lukea. Lukuläksyt olivat täyttä tuskaa. Muistan kuinka äidin kanssa yritettiin lukea ja käydä lukukappaleita läpi. Ei se vaan ollut niin helppo. Paljon itkua ja hampaiden kiristelyä, paljon kirjan heittelyä ja sitäkin enemmän yrittämistä ja turhaantumista.
Lopulta piti jotain keksiä ettei joutunut kiusattavaksi luokalla sen takia ettet osannu lukea, kun muut osasivat. Muistan kuinka pänttäsin sanoja ulkoa ja muistelin ulkoa kappaleita jotka äiti oli ääneen lukenut. Koitin sillä tavalla näyttää että osaisin ja etten jäisi luokalleni. Se nähtävästi toimi, koska en jäänyt luokalleni vaan pääsin siirtymään toisten mukana kakkosluokalle. Onneksi muut "aineet" olivat semi helppoja, matematiikka erityisesti! Sehän ei ollut kuin numeroiden ynnäämistä ja vähentämistä toisistaan, ei tarvinnut murehtia kirjaimista. Kakkosluokalla kertolaskujen tullessa ei ollut isoja ongelmia, huomasin että ne jopa jäivät päähän paremmin kuin muulla luokalla, koin kerrankin osaavani jotain. Kakkosluokalla aloin vasta oppimaan lukemaan kunnolla ja aloin pysymään jo oman luokan mukana opetuksessa ja koulu alkoi sujumaan ihan hyvinkin.
Kolmannella luokalla aloitettiinkin jo vieraan kielen opiskelu. Tuo pahamaineinen englanti. Tilannetta ei helpoittanut se, että kyseistä kieltä opettanut opettaja ei oikein osannu opettaa vaan eniten opit luokkakavereilta, jotka jo osasivat perusasiat ja osasivat selittää että miksi joku menee juuri niinkuin sen kuuluukin. Tästä täytyy kiittää luokkakavereita, jotka tajusivat ettei tää toimi näin. Samalla tuli muitakin oppiaineita, joissa täytyi tietenkin lukea ja kirjoittaa. Oppimisen kanssa ei ollut ongelmia mutta lukemisen ja kirjoittamisen suhteen ongelmia tuli taas.
Tämä sama jatkui koko peruskoulun ajan, hommat vaikeutuivat exponenttiaalisesti etenkin ylä asteella, kun kaikkien vihaama ruotsi ilmestyi lukujärjestyksiin. Tästä eteenpäin en enään pysyny opetuksessa mukana, tipuin paljon kärryiltä, jouduin kysymään apuja tutuilta jotka osasivat ruotsia jo entuudestaan. Kaikki maailman sanakokeet etenkin verbitestit oli helvetti maanpäällä! Niitä sai jankkaa uudestaan ja uudestaan, aina vaan uudestaan. Sanat eivät vaan jääneet päähän tai jos jäivät ne tuli kirjoitettua aina väärin. Onneksi en ollut ainoa jolla oli ongelmia, joten en joutunut tässä vaiheessa silmätikuksi. Kotona pääsi onneksi käyttämään sanakirjoja, internettiä ja tuttuja hyödykseen että tehtävät sai tehtyä. Ainakin näytin että oon yrittänyt. Ylä asteelta päästiin onneks pois yllättävänkin hyvällä todistuksella, ilman yhtäkään nelosta, joten kuvittelin että kyse on vain opettajista tai jostain muusta.
Elokuussa 2009 pääsin aloittamaan lukion. Olin aivan innoissani, koska nyt pääsin tietyistä opettajista eroon ja kuvittelin että nyt on mahdollisuus päästä oppimaan ja saada hyvän laatuista opetusta. Ja sitähän se oli, pääsin oppimaan kerrankin kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Ja vaikka olin peruskoulu ajan ollut hyvä matematiikassa (ysit ja kympit olivat tuttuja kokeissa ja todistuksissa) niin valitsin lyhyen matikan, joka osottautui oikein hyväksi vaihtoehdoksi kun muut oppimisen vaikeudet iskivät.
Ruotsin ja englannin kurssit, nuo kirotut piikit lihoissa ja pakolliset pahat. Ensimmäiset kurssit oli ja meni, uusinnoissa tuli käytyä usein ja siltikään en kyseisiä kursseja tahtonut päästä läpi. Puolentoista vuoden jälkeen luokanvalvojani otti minut puhutteluun koulun käynnistäni, ja olin erittäin yllättynyt että miksi. Kaikista muista kursseista olin päässyt läpi, en tosin niin hyvillä arvosanoilla kuin esimerkiksi ylä asteella, mutta en ottanut sitä mitenkään pahalla. Oli aivan normaalia että numerot tippuivat lukiossa, tai ainakin näin minulle oli kerrottu ja näin myös kävi luokkakavereilla.
Luokanvalvojani puhutteli minua siitä kuinka olen hänen mielestään laiska ja tyhmä, ja että minun pitäisi lopettaa urheilu ja alkaa enemmän lukemaan ruotsia ja englantia. Ja ne jotka minut tuohon aikaan tunsivat, tiesivät että kävin usein treeneissä ja kisoissa, joten urheilun vähentäminen vain ruotsin takia tuntui vastenmieliseltä! Tämän asian ilmaistuani luokanvalvojani pisti minut koulupsykologille asenneongelman takia. Ja tämän jälkeen alamäki muuttui positiivisempaan suuntaan.
Meidän lukion psykologi oli onneksi ehkä koko koulun ymmärtäväisin ihminen, joka osasi kuunnella ja jutella että olo parani. Keskusteltuamme esimerkiksi siitä että olin kakkosluokalla ollut äikän tukiryhmässä ja että vieraisen sanojen kirjoittaminen ja oppiminen on jotenkin erityisen hankalaa, päätti hän tehä minulle pienen testin. Testissä oli kaksi osaa: toisessa piti luetella sanat mahdollisimman nopesti ja toisessa piti kirjoittaa mitä kuvat tarkoittivat. Tämän jälkeen sain alustavat diagnoosin mikä minua oli vaivannut koko kouluikäni: lukihäiriö. Tämä jos mikä helpotti oloani ja pääsin nopeasti oikeeseen lukihäiriö testiin ja lääkärille, joka sitten pääsi vielä varmistamaan kyseisen ongelman. Se päivä kun sain lääkäriltä käteeni kyseisen lääkärin lausunnon, että minulla on vaiketa lukihäiriö, alkoi koulunkäyntikin helpottua. Sain kokeet helpotettuina ja sain hieman anteeksi pisteidenkin puoleen. Suurin helpotus minkä sain oli YO- kokeita varten, sielä pääsin suorittamaan esimerkiksi englannin kuuntelun hidastettuna ja selkokielisempänä ja sain kirjoittaa kaikki kokeet tietokoneella. Tietokoneella kirjoittaminen oli suurin helpotus lisäajan lisäksi minkä sain kokeita varten. Se että pystyit kirjoittamaan suunnilleen oikein ja uudelleen kirjoittaminen ei ollut niin tuskaista kun perinteisellä paperi ja kynä tavalla, millä muuten ylppärikirjoitukset olisi joutunut rustaamaan.
Parasta diagnoosin saamisen jälkeen oli se että pystyin itselleni sanomaan: en olekkaan tyhmä ja laiska! Helpotettujen kokeiden ja muiden avustuksien jälkeen pystyinkin valmistumaan lukiosta loppujen lopuksi ja aivan ajallaankin.
Näin AMK:ssa en ole vielä joutunut suuriin ongelmiin lukihäiriöni takia, vaan olen pystynyt suorittamaan ihan normaalisti kursseja. Lukemista vaativat tehtävät aiheuttavat kyllä vieläkin pientä päänvaivaa, mutta onneksi uskaltaa tänä päivänä kysyä neuvoa ja ympärillä on hyviä tyyppejä joiden kanssa pohtii ja kirota omaa osaamattomuuttaan! :D
Koulun aloitettuani kävin opon luona pyörähtämässä, halusin saada käsityksen siitä että mitä minun pitää tehdä toisin kun on lukihäiriö. Vastaus jonka sain takaisin oli erittäin omituinen: "sano vaan mitä sä haluat jättää suorittamatta". Olin tyrmistynyt, eikö minun tarviikkaan enää suorittaa pakkoruotsia ja englantia? No ei sillä, en ottanut tarjousta vastaan vaan halusin ainakin yrittää. En ole tällä hetkellä suorittanut kun ruotsin valventavan, jonka kylläkin pääsin ekalla kerralla läpi josta olen vieläkin aika ylpeä. Tässä ei onneksi ole enään kun englannin valventava ja virkamies enkku ja ruotsin virkamies osuus, eli saa vielä nähä miten näiden kanssa käy, mut sen ainakin tiedän että jollen pysty normaalisti noita suorittaa, saan siihen apua ja helpotusta. Joten lopullisena huolena on vaan se loppukoulutus joka pitäisi tässä parin vuoden aikana laittaa pakettiin! :)
Ja se mikä on varmaa: vaikka olenkin hieman päästäni sekaisin, asun Lahessa ja ympärilläni on yhtä sekaisin olevia ihmisiä ja opiskelen inssiksi, niin olen ennen kaikkea ylpeä siitä mihin asti olen päässyt!
Jos haluat tietää enemmän lukihäiriöstä niin kannattaa aloittaa täältä ja ottaa rohkeesti yhteyttä alan ammattilaisiin, lukihäiriö on asia jota ei pidä häpeillä!
Mutta enään kuukaus tätä lukuvuotta jäljellä!
