torstai 9. heinäkuuta 2015

Aktiivista toimintaa

Hupsista. Luulin tänne jos postanneeni jo mitä tapahtu vapun jälkeen mutta se sitten näemmä vähän unohtu.

Mutta tosiaan. AMK-päivillä tuli käytyy edustamassa, jotka järkättiin Tampereella 19.-20.5.2015. Tapahtuma oli aika toimiva muuten mutta asioita käsiteltiin liian yleisellä tasolla ja ajattelu tavalla "tämmösiä ideoita ja tapoja on nyt ottakaa näistä koppi", joka ei mielestäni ole se toimivin tapa kyseiselle tapahtumalle. T3 projekti aiheutti närää mutta myös mielenkiintoa ja keskustelua. Etenkin se millä nimellä kyseistä koulua tullaan kutsumaan. Itse olen sitä mieltä että ammattikorkeakoulua ja yliopistoa ei tulisi yhdistää että niistä tulisi yksi iso yliopisto vaan pitää se nimenomaan sellaisena että siinä on ammattikorkeakoululle kuuluvat piirteet omanaan ja yliopistolle sit omansa. Toki olen sitä mieltä myöskin että kumpaakin voidaan hyödyntää kurssitarjonnassa että ristikkäin suorittaminen muutamien kurssien kohdalla se on ihan hyväkin asia. Mutta se että ammattikorkeasta ei missään nimessä saa tehdä yliopiston tapaista. Ammattikorkeakoulu on nimenomaan tekemiseen pohjautuva koulutustapa joka pitää pitää sellaisenaan. Mutta mielenkiinnolla odottaessa miten homma etenee.

Mutta muuten tapahtuma oli oikein hyvä erilaisten puhujien ja etenkin SAMOKin puheenjohtajan Joonaksen nöpötellessä isoille herroille vastaan ja pitäen opiskelijoiden puolia. Etenkin illalla järjestetty cocktail tapahtuma toi uusia tuttavuuksia ja meillä oli opiskelijoiden kesken oikein mukavaa aikaa.










© Iman Mariam


Sit meil olikin LIROn porukan kaa pienimuotoiset lanit jossa sitten grillattiin porukalla :) Hauskaa oli ja vähän erilaista arkea kesään. 

Vesan hieno taideteos Mikasta


Kesäkuun alus laajensin vähän aluettani opku puolelle, joten LAMKOn viestintävastaava Camilla moi! Ja kouluttautuminen ja perehdetys tapahtui pääosin evakossa, jossa pääs tutustuu uusiin hallituskavereihin ja kattelee mitäs sitä on lupautunut tekemään loppuvuodeks. Kelit oli kivat, seura mainiota ja ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi!
Megaforce piti menomatkalla hereillä
ja illemmal sen sekaan eksy hieman salmarii


PALJU
Hieman työmaata
ruokaa nomnomnom
Grillimestarina toimi EPJ
Seuraavana viikonloppuna oli sitten meijän LIROn kesävetäyminen, jossa hoidettiin syksy hyvin pulkkaan ja nähtii kunnolla ennenkuin kesä meijät erotti.
Aika kului myös PJ:n auton pesussa ©Alexandra Vainio
Maljan nosto! ©Alexandra Vainio
©Alexandra Vainio

Notski ja grillailua ©Alexandra Vainio
Ja KreBa oli tietysti messissä!
©Alexandra Vainio
Söppänät pupu tossut!
©Alexandra Vainio
Lapsi on terve kun se leikkii ©Alexandra Vainio
Illan istumista ©Alexandra Vainio




 Sitten koitti juhannus! Mäntyharjulle mökille joista tunsi aluksi vain pari, mutta kyllä se siitä sit alko sujumaan muutamia kompastuksia lukuunottamatta :)

Koko perjantain porukka ©Humis
Opkutytöt





















Se oli sellanen kesäloman aloitus.


"On selvää, että me ajamme pikajunassa helvettiin. Mutta on sentään helvetin mukavaa, että me suomalaiset istumme ensimmäisessä luokassa"

-Alpo Ruuth