perjantai 18. syyskuuta 2015

Mielipide hallituksen tekemisistä

Ja en ole varmasti ainoa joka on tätä mieltä, ja sen todistaa ne 30 000 ihmistä, jotka olivat ainoastaan Helsingillä torilla ja ne monet muut jotka olivat omissa kaupungeissaan osoittamassa mieltä.

Itse pidän todella naurettavana ideaa, että nimenomaan köyhimmiltä viedään niitä vähäisimpiäkin ropoja ja toisaalta odotetaan, että töitä tehtäisiin enempi. Sekin jos nyt ylityö- ja sunnuntailisiin kosketaan niin ei voi olettaa, että kaupat, sairaanhoitajat, palomiehet, poliisit ja muut jotka tekevät melkeinpä 24/7 töitä olisivat mieluusti tuolloin. Ihminen myy omaa aikaansa tehdessään tööitä ja saa siitä itselleen korvaukseksi rahaa. Tästä rahasta valtio ottaa veronsa, samoin kun kunta ja seurakuntakin haluavat osansa. Loppujen lopuksi ihmisen tekemää työtä vastaan oleva korvaus on todella pieni. Ja miksi sitä haluttaisiin vielä pienentää?

Näiden leikkauksien takia itselleni jäi vain kuva siittä, että valtio haluaa, että kansa on töissä vaan ma-pe ja klo 8-16 ja muuten Suomi olisi kiinni. Turha toivoa, että viikonloppuna pääsisi kauppaan ostamaan sen unohtuneen maidon taikka että palokunta tulisi paikalle jos jostain syystä syttyisi tulipalo. Tapaturmien sattuessa voi vaan turvautua lähellä oleviin ihmisiin, koska ammattiauttajat eivät olisi töissä tuolloin. Ja mikä ehkä hienoin visio: rikollisuus kasvaisi juuri työaikojen ulkopuolella, koska kukaan ei ole kaitsemassa rikollisuutta, koska työaikahan on vain arkisin 8-16. Ole siinä sitten asukkaana niin kutsutussa hyvinvointivaltiossa, jossa normaali työssä käyvä ihminen elää tietynlaisessa kopassa ja pelkäen oman terveytensä, kotinsa ja perheensä puolesta.

Ja entäs sitten tämä aukioloaikojen vapauttaminen sopii näihin leikkauksiin? Ei sitten niinku mitenkään. Jos meidän hallitus haluaa, että tälläistä tulee tapahtumaan tulee heidän ajatella muitakin kuin omaa napaansa. Etenkin päätös kansainedustajien lomista oli ehkä naurettavin ikinä: kansanedustaja on luottamustehtävästä, jolloin kuulema normaalit työlait eivät heihin koske. Ja tämän takia he saavat pitää pitkät lomansa ja muut etunsa, samalla kun kansalta, jolle tämä hallitus on töissä, joutuu kärsimään.

Entäs sitten muiden valtioiden antamat kommentit Suomen tilanteesta? Jos jenkitkin ovat sitä mieltä, että miksi Suomi leikkaa omiltaan jos elämme nytkin suht hyvässä tilanteessa, niin missä on vika?

Joten voisiko hallitus nyt ottaa itseään niskasta kii ja kuunnella kansaa? Tilanteemme paranisi, jos vaikka ihan muutamat kohat ottettaisiin huomioon:

- Verotuksen keventäminen. Näin tuotteet halpenisivat ja rahaa jäisi enemmän käteen, jolloin rahaa tulisi sijoitettua vaikkapa niihin suomalaisiin tuotteisiin, jolloin työtilannekkin helpottaisi

- Oikeanlaisten kohteiden tukeminen. Ja tässä tarkoitan lapsia, vanhuksia ja opiskelijoita. Miksi meidän nuorisolta, eli Suomen tulevaisuudelta viedään niitä todella vähäisiä rahoja, jos jo ny elämä on todella tiukkaa ja esimerkiksi opiskelut venähtävät, koska täytyy työskennellä opintojen ohella, että rahaa jäisi siihen kalliiseen leipään jotta pärjäisi. Ja entäpä meidän vanhukset? He ovat kumminkin jo antaneet Suomelle oman panoksensa niin työskentelyn saralla kun Suomen rakentamisessa, tulevaisuuden luonnissa ja suojelleet Suomea. Miksi heiltä, joilla terveys ei riitä edes kotona olemiseen, viedään tukia jolloin elämisen ja lääkkeiden jälkeen rahaa ei jää muuhun. Myös tämä palkkojen leikkaaminen vähentää näille leikkauksien kohteeksi joutuneiden hyvinvointia. Päiväkoteja yhdistetään, ryhmäkoot muuttuvat hallitsemattomiksi, koulutuksen taso laskee, vanhuksien terveydestä ei välitetä ja heitä laiminlyödään. Mutta silti Suomi ottaa itselleen pakolaisia, jotka ovat arvoltaan korkeammalla kuin sitten vanhukset ja nuoret. Joka on mielestä enemmän kuin väärin. Joten hallitus ho hoi! Huolehditaan ensin omista eikös niin?!

-Hallituksen menojen leikkaaminen. Jos tämän kansan päättävä taho on nyt niin huolissaan Suomen tilanteesta niin miksi ette leikkaa omista menoistanne? Hieman palkkiota pienemmäksi, ei tarjottuja taksikyytejä, lomat yhtäpitkiksi kuin meillä muilla ja suosikaa tekin esimerkillisesti suomalaisia tuotteita! Ette te voi olla niin oman navan ympärillä pyöriviä ettette te voisi näihin suostua?

Näin olen saanut hieman mieltäni kevyemmäksi. Kansa osaa kyllä vastata, jos meitä kohdellaan kuin eläimiä! Minä sanon #STOP ja näytän hallitukselle keltaista korttia! Ja sanonen vielä, jollei liitoista ole vielä ollut tyytyväinen niin tämän päivän ansiosta pitää ainakin olla! Hyvä AKAVA, SAK, STTK! Tehkäämme Suomesta oikeasti parempi valtio, jossa kaikilla on hyvä elää!


tiistai 11. elokuuta 2015

Oi niin ihana kamala koulu

Muutama viikko enään odottelua, että teku täytyy jälleen fukseista! Tässä kesän aikana on tullutkin ikävä meijän ihanaa toista kotia, eli LIROn toimistoa! Pääsee jällein seuraamaa ja muistelemaan mimmosta oli olla pari vuotta sitten samassa tilanteessa: jännitti ihan hirveesti, kaikki oli ihan uutta ja enempää ei vois kyl olla tyttö kateissa Lahessa saatikka tekulla :D Mut kuten ehkä huomasitte, mäkin selvisin siitä ensimmäisestä vuodesta! Joten reippaasti vaan ja aina saa ja voi kysyä! Ja kaikki muutkin ovat silloin samana päivänä yhtä pihalla.
Eniten mä ehkä kaipaan niitä sairaan huonoja hyviä vitsejä ja sitä onnellisuuden seuraamista kun toimiston keittimessä onkin kahvia ja kuinka ihmiset vaan jumahtavat sinne muiden kaltaistensa kanssa. Sitä kuinka jollakin on ongelma ja sitä sitten ratkotaan yhdessä ja kuinka joku viime yönä olikin menny himaan vasta aamu seiskalta, kun olikin vähän jatkot venyneet. Päästä sinne niiden ihmisten sekaan jotka ovat tietyssä määrin samanlaisia kuin mä.

Ja tietyillä tavoilla me ollaankin! Me ollaan Lahelaisia, insinööriopiskelijoita ja ennen kaikkea ylpeitä siitä mitä me ollaan! Ja meitä ei harmita, että joku toteaa että Lahti pilaa tunnelman vaan me otetaan lisää tuulta allemme ja näytetään mitä me ollaan. :)

Aika moni on tääl päin sanonutkin, että Lahti on ihan paska kaupunki mut tääl on kivoja ihmisä. Ja tottahan tuo on. Opetus ei ole aina välttämättä sitä mitä sen haluis olla, terveyden huolto saattaa hieman tökkiä, mutta onneks ympärillä on muitakin ihmisiä, jotka ajattelevat aivan samoin, mutta se kuuluukin tähän yhtenäisyyden tunteeseen!

Alku syksy tulee olemaan aika monelle kiireellinen ja tapahtumien täyteinen. Uutta tietoa tulee jälleen joka suunnasta, etenkin uusille opiskelijoille. Täytyy opetella hieman lukujärjestystä, tuntien sijainnit, koska tulee syödä ja mitä tutustumisviikolla käydään läpi opiskeluun liittyen ja opiskelijan etuja ja velvollisuuksia unohtamattakaan. Onneksi tätä tiedon määrää on onneksi tasapainoittamassa opiskelijatapahtumat, jotka alkavatki rullata ekalta viikolta lähtien. Saa laittaa hetkeksi aivot levolle ja päästä tutustumaan uusiin tovereihin ja paikkoihin.

Pääsen itsekkin nyt totuttelemaan uuteen opiskelija-asumismuotoon eli kommuuniasumiseen! Tällä hetkellä kaikki on mennyt yllättävän hyvin, joten toivotaan että se jatkuu samana kun koulutkin alkaa! Ehk hienointa tässä on se että kämpässä on melkein jatkuvasti elämisen ääniä, koska yksin asuessa tuntui että pää räjähtää siihen yksin olemiseen. Tästä tulee varmasti yks näkyvimmistä luvuista omaan elämään etenkin opiskeluun liittyen joten innolla uusia kokemuksia kohti!


















torstai 9. heinäkuuta 2015

Aktiivista toimintaa

Hupsista. Luulin tänne jos postanneeni jo mitä tapahtu vapun jälkeen mutta se sitten näemmä vähän unohtu.

Mutta tosiaan. AMK-päivillä tuli käytyy edustamassa, jotka järkättiin Tampereella 19.-20.5.2015. Tapahtuma oli aika toimiva muuten mutta asioita käsiteltiin liian yleisellä tasolla ja ajattelu tavalla "tämmösiä ideoita ja tapoja on nyt ottakaa näistä koppi", joka ei mielestäni ole se toimivin tapa kyseiselle tapahtumalle. T3 projekti aiheutti närää mutta myös mielenkiintoa ja keskustelua. Etenkin se millä nimellä kyseistä koulua tullaan kutsumaan. Itse olen sitä mieltä että ammattikorkeakoulua ja yliopistoa ei tulisi yhdistää että niistä tulisi yksi iso yliopisto vaan pitää se nimenomaan sellaisena että siinä on ammattikorkeakoululle kuuluvat piirteet omanaan ja yliopistolle sit omansa. Toki olen sitä mieltä myöskin että kumpaakin voidaan hyödyntää kurssitarjonnassa että ristikkäin suorittaminen muutamien kurssien kohdalla se on ihan hyväkin asia. Mutta se että ammattikorkeasta ei missään nimessä saa tehdä yliopiston tapaista. Ammattikorkeakoulu on nimenomaan tekemiseen pohjautuva koulutustapa joka pitää pitää sellaisenaan. Mutta mielenkiinnolla odottaessa miten homma etenee.

Mutta muuten tapahtuma oli oikein hyvä erilaisten puhujien ja etenkin SAMOKin puheenjohtajan Joonaksen nöpötellessä isoille herroille vastaan ja pitäen opiskelijoiden puolia. Etenkin illalla järjestetty cocktail tapahtuma toi uusia tuttavuuksia ja meillä oli opiskelijoiden kesken oikein mukavaa aikaa.










© Iman Mariam


Sit meil olikin LIROn porukan kaa pienimuotoiset lanit jossa sitten grillattiin porukalla :) Hauskaa oli ja vähän erilaista arkea kesään. 

Vesan hieno taideteos Mikasta


Kesäkuun alus laajensin vähän aluettani opku puolelle, joten LAMKOn viestintävastaava Camilla moi! Ja kouluttautuminen ja perehdetys tapahtui pääosin evakossa, jossa pääs tutustuu uusiin hallituskavereihin ja kattelee mitäs sitä on lupautunut tekemään loppuvuodeks. Kelit oli kivat, seura mainiota ja ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi!
Megaforce piti menomatkalla hereillä
ja illemmal sen sekaan eksy hieman salmarii


PALJU
Hieman työmaata
ruokaa nomnomnom
Grillimestarina toimi EPJ
Seuraavana viikonloppuna oli sitten meijän LIROn kesävetäyminen, jossa hoidettiin syksy hyvin pulkkaan ja nähtii kunnolla ennenkuin kesä meijät erotti.
Aika kului myös PJ:n auton pesussa ©Alexandra Vainio
Maljan nosto! ©Alexandra Vainio
©Alexandra Vainio

Notski ja grillailua ©Alexandra Vainio
Ja KreBa oli tietysti messissä!
©Alexandra Vainio
Söppänät pupu tossut!
©Alexandra Vainio
Lapsi on terve kun se leikkii ©Alexandra Vainio
Illan istumista ©Alexandra Vainio




 Sitten koitti juhannus! Mäntyharjulle mökille joista tunsi aluksi vain pari, mutta kyllä se siitä sit alko sujumaan muutamia kompastuksia lukuunottamatta :)

Koko perjantain porukka ©Humis
Opkutytöt





















Se oli sellanen kesäloman aloitus.


"On selvää, että me ajamme pikajunassa helvettiin. Mutta on sentään helvetin mukavaa, että me suomalaiset istumme ensimmäisessä luokassa"

-Alpo Ruuth

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kuulumisia ja elämää

Taas on ollut tapahtumaa että melkein ahistaa. Tossa toissa lauantaina oli LIROn alumni-ilta, jossa oli vanhoja tekijöitä 2000-luvun alusta lähtien. Oli oikein mukavaa tutustuu kyseisiin henkilöihin ja viettää rentoo iltaa kyseisen porukan kanssa! Iltaan kuulu tutustumisten lisäksi saunaa, ruokaa ja tietenkin jääkiekkoa! Itsehän toimin kuskina kyseisen illan, koska sunnuntaina piti lähtee viihdyttämään äitiä äitienpäivien kunniaks.




Sabaton oli kova juttu
Kyl ny kiiaan mahtuu helposti 5 henkee ja KreBa!

Sitten olikin äitien päivä! Vein äitin yllätykseksi Heurekaan ja äiti näytti tykkäävän lahjasta! Oli oikein mielenkiintost päästä tutkii uusii härpäkkeit ja muita sellaisia kun en ole ollut pitkään aikaan siellä pyörähtämässä. Päästiin huuhtomaan kultaa ja kilpailemaan kaikennäkösissä tietotaidoissa :)






k

Kiviauto  :D
Olen melkein erikoinen ihminen
Lisää kiviautoi
Hieman erilainen äitienpäivä kakku: jäätelökakku!
kisumisu
Äiti kartoittamassa metroja



trapetsitaitelua

kultaa!


Torstaina oli sitten valmistuvienilta johon minä ja hekku tehtiin 20 pizzaa! Enpä tee hetkeen pizzaa :') Saunomista ja hengaamista ja tietysti lätkän kattomista! Harmikseen Suomi tippui tuolloin kisoista joka hieman latisti tunnelmaa.

Lätkäkatsomo!

7 michelin tähen mestarikokki KreBa
RAINBOW
Viime lauantaina oli sitten RINOn järkkäämät re:load lanit Riihimäellä. Taas lisää uusia tuttuja ja vanhojen kavereiden moikkaamista! Itse osallistuin gang beast turnaukseen jossa en päässyt kuin semifinaaleihin asti, mutta hauskaa oli. Osallistuin myös taidekilpailuosioon jossa teemana oli mount your friend. Sijoitusta siinä lajissa ei tullut,mutta oli hauskaa pitkästä aikaa näperrellä käsillä muovailuvahaa. 

kerrankin pääs käyttää nörttipaitaa





Oculus rift oli myös käytössä! On kyl huikee laite!



maagipingu
Aurinko ja punaset verhot luovat aika jännän valoilmiön
Tänään tuli kotiuduttuu myös AMK päiviltä mutta siitä sitten tulee oma juttunsa!

Mitä iistimpää, sitä siistinpää- Notkea Rotta