torstai 26. helmikuuta 2015

Nainen insinöörinä? No miksi ei?


Kaikki mitä täällä tulen kertomaan omasta opiskelijaelämästäni ovat minun mielipiteitä niitä ei tule sekoittaa mihinkään muuhun yhteyteen.

Aloitin kirjottamaan tätä sen takia koska joillakin ihmisillä on käsitys ettei nainen voi opiskella insinööriksi koska se on miesten ala. Ja paskat sanon minä!

Itse opiskelen Lahessa tekniikan alalla puutekniikka nyt toista vuotta, eli tie kohti insinööriyttä on jo alkanu reilu 1,5 vuotta sitten, Vaikka olenkin vuosikurssillani ainoa naispuolinen puutekniikan opiskelija ei ainakaan omalla luokalla eikä muillakaan luokilta olla tultu sanomaan et mee ny helvettiin et kuulu tänne. Toista voisi sanoa parista opettajasta jotka sanovat sen jopa luokan edessä ääneen mutta sen pitää mennä toisest korvast sisään ja toisest ulos.

Se miksi lähin opiskelemaan insinööriksi on itsellekkin viellä vähän epätietoisuudessa mutta se että intin jälkeen (kyllä olen käynyt intin ja aliupseerikurssin) oli varmaa että ammattikorkeesen menen ja puu on aina kiehtonut materiaalina. Lahteen tuli eksyttyä koska se oli lähellä mutta silti kaukana aloittaakseni melkeinpä alusta elämän.

Oma luokkani on onneksi todella mukava ja yhtenäinen etten tunne oloani eristetyksi. Ja myös meijän LIRO (eli Lahden insinööriopiskelijat LIRO ry) on kaikkien pesä jossa ketään ei syrjitä vaan taistellaan yhdessä. JOUKOSSA ON VOIMAA! Siellä tunnen oloni kotoisaksi ja siellä ei välitetä ootko nainen vai mies vai alle 20- vuotias vai yli 50- vuotias. Ja sellaista sen kuuluukin olla muutenkin koko koulussa. Opiskelijoiden välillä sitä ei näy koska kukaan ei tule syrjäytetyksi koska kaikki jotka ovat yksin otetaan toimintaan mukaan. Yhdenkään opiskelijan ei tulisi olla yksin! Ei vaikka olisi missä koulussa tahansa. Ja tästä voisi jokainen ottaa mallia. En itse näe mahdottomana etteikö nainen voisi opiskella miespainoitteisella alalla tai mies naispainotteisella alalla. Me opiskelemme sitä mitä me haluamme ja se joka uskaltaa olla jo niin erilainen kuin muut että toteuttaa omat haaveensa ei tulisi sen takia joutua eristetyksi siitä perusmassasta vaan nimenomaan kannustaa viellä lisää jotta opiskelut ei tyssäisi siihen.

Tässä oli mielestäni nyt hyvä aloitus tänne ja tulen jatkossa kertomaan enemmän siitä mitä insinööriopiskelija kohtaa arjessaan ja mitä teen  :)


Nobode dies a virgin. Life fucks us all. -Kurt Cobain







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti